Lumi ja talvinen sää tulivat kuin tilauksesta Pyöräilytalvi-viikon alkuun. Pyöräliiton lanseeraamaa teemaviikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Ideana on kertoa kuvin ja teoin siitä, että talvella pyöräily on ihan tavallista puuhaa. Ei extremeurheilua tai pienen piirin outoa puuhailua. Talvella voi ajaa siinä missä muinakin vuodenaikoina: säänmukaisesti pukeutuneena. Nastarenkaat auttavat lisäämään pitoa, mutta ilmankin pärjää.
Järvenpään Fillarikerho osallistuu Pyöräilytalvi-viikkoon jakamalla kahtena päivänä led-lamppuja valottomille pyöräilijöille. Toisena päivänä liikumme Keskustassa, toisena Koivusaaren suunnalla.
Haluamme valoja jakamalla ilahduttaa pyöräilijöitä, kannustaa pyöräilyn jatkamiseen ja myös lisätä liikenneturvallisuutta. Kaikilla on liikenteessä kivempaa, jos näemme toisemme.
Viikkoa voi viettää myös jakamalla talvisen pyöräilyvalokuvan Instagramissa tai Twitterissä tunnisteella #pyöräilytalvi. Parhaasta kuvasta palkitaan Pelagon fillarilla!
ps. muistathan valoista: valkeaa valoa eteen, punaista taakse. Ei koskaan punaista eteen!