Fillarikerhon syksy näytti ehkä päälisin puolin rauhalliselta ja hiljaiselta, mutta pinnan alla ja ovien takana tapahtui. Sen lisäksi, että pidimme rakentavaa ääntä liikenneturvallisuustyöryhmässä ja annoimme yhdistyksenä ensimmäiset lausunnot kaupungin katusuunnitelmista sekä yleensäkin kaavoituksesta, ponnistimme hallinnollisessa puolessa maasta ja korkealle.
Yhdistyshän on perustettu helmikuussa 2009, mutta moinien vaiheiden jälkeen olimme nyt syksyllä valmiita reksiteröimään sen. Näinä sähköisen asioinnin aikoina itse reksiteröintitoimenpide ei sitten loipulta ollut niin kovin vaativa, mutta sitä ennen piti sääntöjä viilata ensin kerhion toimintaan sopiviksi, sitten tulevaisuuden maailmaan sopiviksi ja lopulta Patentti- ja rekisterihallitukselle kelpaaviksi. Kaiken tämän jälkeen saimme, kuin saimmekin rekisteripaperit ja Fillarikerholle oikeuskelpoisen yhteisön satuksen.
Uutta statusta käytimme heti ja liityimme niin pitkään haaveilemaamme Pyöräliittoon. Tässä ei enää tarvittu kummoisiakaan vääntöjä, vaan meidät otettiin avosylin vastaan.
Tapahtuipa siis syksyllä jotakin. Ponnistamme nyt uuteen toimintavuoteen rekisteröitynä yhdistyksenä ja Pyöräliiton täysivaltaisena jäsenjärjestönä.
Keski-Uudenmaan polkijat ry:n tarkoituksena on sujuvan ja viihtyisän arkipyöräilyn edistäminen Keski-Uudellamaalla
Vuodesta toiseen ja ympäri
perjantai 30. joulukuuta 2016
maanantai 7. marraskuuta 2016
Pyöräilytalvi alkaa n-y-t nyt!
Lumi ja talvinen sää tulivat kuin tilauksesta Pyöräilytalvi-viikon alkuun. Pyöräliiton lanseeraamaa teemaviikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Ideana on kertoa kuvin ja teoin siitä, että talvella pyöräily on ihan tavallista puuhaa. Ei extremeurheilua tai pienen piirin outoa puuhailua. Talvella voi ajaa siinä missä muinakin vuodenaikoina: säänmukaisesti pukeutuneena. Nastarenkaat auttavat lisäämään pitoa, mutta ilmankin pärjää.
Järvenpään Fillarikerho osallistuu Pyöräilytalvi-viikkoon jakamalla kahtena päivänä led-lamppuja valottomille pyöräilijöille. Toisena päivänä liikumme Keskustassa, toisena Koivusaaren suunnalla.
Haluamme valoja jakamalla ilahduttaa pyöräilijöitä, kannustaa pyöräilyn jatkamiseen ja myös lisätä liikenneturvallisuutta. Kaikilla on liikenteessä kivempaa, jos näemme toisemme.
Viikkoa voi viettää myös jakamalla talvisen pyöräilyvalokuvan Instagramissa tai Twitterissä tunnisteella #pyöräilytalvi. Parhaasta kuvasta palkitaan Pelagon fillarilla!
ps. muistathan valoista: valkeaa valoa eteen, punaista taakse. Ei koskaan punaista eteen!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Pyöräilytalvi tulee!
Illat pimenevät aikaisin, kellot siirretään pian talviaikaan ja taivaaltakin on jo tipahdellut lumentyyppistä tavaraa. Talvi tekee siis tuloaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään syy hyljätä polkupyörää varastoon puoleksi vuodeksi. Varsinkin nykyisin yleisten, leutojen talvien aikana pyöräily ei juuri syyspyöräilystä poikkea.
Pimeä täytyy kuitenkin ottaa talvipyöräilyssä huomioon. On reilua muita tiellä liikkujia kohtaan varmistaa, että heillä on mahdollisuus havaita sinut. Valottomien tuntien määrä vuorokaudessa senkus lisääntyy, joten lamppu kannattaa pitää aina mukana. Eteenpäin tasaista, valkeaa valoa ja taakse tasaista punaista valoa. Takavalo ei ole pakollinen, mutta kylläkin hyödyllinen. Pienet, edulliset ledlamput ovat käteviä: niitä voi hankkia muutaman setin ja pitää esimerkiksi aina työlaukussa tai takintaskussa niitä mukana. Kiinteä napadynamo on talvella erittäin kätevä vaihtoehto.
Jos käy niin, että saamme runsaslumisen talven, on tärkeää että pyöräväylistä pidetään huolta. Syvässä tai märässä lumessa ajaminen on raskasta ja paikoitellen mahdotontakin. Toivotaan että väylät pidetään hyvässä kunnossa! Ja jos ei pidetä, annetaan kaupungille palautetta.
Pyöräily on hyvä teko niin oman terveyden, ympäristön kuin yleisen viihtyvyydenkin kannalta. Jatketaan siis vuoden ympäri! Tutustu myös Pyöräliiton hyväntuuliseen #pyöräilytalvi -kampanjaan pyorailytalvi.fi
ja psst! jos haluat mukaan suunnittelemaan Fillarikerhon Pyöräilytalvi-tempausta, tule kahvila Lollipopiin (Järnefeltinkatu 7) lauantaina 29.10. klo 10! Tunnistat fillarikerhon pöydän valkeasta läppäristä.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Kilometrikisa 2016
Fillarikerho osallistuu vuoden 2016 kilometrikisaan omalla joukkueella. Joukkueeseen pääsee mukaan kuka vain. Tarkempia teitoja ilmoittautumisesta saat lähettämällä pyynnön yhdstyksen sähköpostiin.
Kilometrikisa on leikkimielinen kilpailu, jonka päätarkoitus on innostaa ihmisiä pyöräilemään ja nostattaa yhteishenkeä työpaikoilla ja muissa yhteisöissä. Pyöräilypalkintoja arvotaan joka kuukausi kaikkien osallistujien kesken. Kaikille kanssapolkijoille luvassa kohonnutta kuntoaa ja virkeää mieltä!
www.kilometrikisa.fi

maanantai 13. kesäkuuta 2016
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Uusi hallitus ja säännöt
Järvenpään Fillarikerho ry aloitti nyt päättyvällä viikolla uuden jakson toiminnassaan. Kerholle valittiin uusi hallitus ja mikä tärkeintä, hyväksyttiin uudistetut säännöt. Sääntöuudistuksen takana on päätös siitä, että yhdistys vihdoin reksiteröidään sekä liitetään Pyöräliittoon, sen pakallisjärjestönä.
Rekisteröinti ja Pyöräliittoon liittyminen tapahtunevat aivan tuota pikaa.
Uusi hallitus on osittain sama, kuin edeltäjänsä ja näyttää nyt tältä.
Matti Salo, puheenjohtaja
Jorma Aalto, varapuheenjohtaja
Erika Weckström, sihteeri
Jukka Vuori, rahastonhoitaja
Kaija Oksanen, jäsen
Marja Salo, varajäsen
Nyt valitulla kokoonpanolla aktivoidaan yhdistyksen toimintaa ja toteutetaan kaikkia sen säännöissä määriteltyjä toiminnan tavoitteita ja muotoja.

perjantai 27. toukokuuta 2016
Fillariretket alkavat
Fillarikerhon retkiajot alkavat pyörimään sunnuntaisin klo 14 alkaen. Pyöräilemme läpi koko kesän, tai kunnes toisin ilmoitetaan. Ensimmäinen retkiajo on 29. toukokuuta. Suuntaamme tällöin fillareiden sarvet kohti Kellokoskea. Siellä ihailemme mm. Ruukin maisemia.
Lähtöpaikka on ravintola Huilin edustalta, (Rantakatu 6). Retki kestää noin 2,5 h.
Ilmoita tekstiviestillä Jukkikselle p. 0404126554, riittävän ajoissa, mikäli aiot osallistua retkelle.
Kerho ei ole vakuuttanut osallistujia
maanantai 16. toukokuuta 2016
Kohti ry:tä
Yhdistyksellä on takana jo seitsemän vuotta, joiden aikana toiminta on vaihdellut aivan nollasta aktiiviseen vaikuttamiseen kunnallisella tasolla. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on turvallisen, sujuvan ja viihtyisän pyöräilyn edistäminen ja tunnetuksi tekeminen sekä toimiminen pyöräilijöiden edunvalvojana Järvenpäässä ja lähialueilla. Nämä yksinkertaiset seikat ohjaavat toimintaa ja toimivat tavoitteina toimintaa suunniteltaessa.
Jotta toiminta voi olla vaikuttavaa ja sidoksissa muihin organisaatioihin, tulee järjestön olla reskisteröity. Fillarikerho ei vielä ole sitä, mutta tavoitteena on saattaa asia järestykseen alkukesän 2016 aikana. Jäsenistö on hionut sääntöjä sellaiseen kuntoon, että niiden kanssa voidaan elää vuosia eteenpäin. Kehittää ja laajentaa toimintaa ja sitoutua yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa. Tärkeimpinä yhtestyötahoina ovat nyt ja lähiaikoina Järvenpään kaupunki, jonka Liikenneturvalisuustyöryhmään Fillarikerho sai paikan syksyllä 2015 ja Pyöräliitto, jonka jäsenyyteen kerho on hakeutumassa saman aikaisesti rekisteröinnin kanssa.
Mitä toiminnan aktivoiminen ja laajentaminen sitten edellyttävät? Ei enempää, eikä vähempää, kuin asaiansa osaavan hallituksen ja laajan, aktiivisen jäsenistön. Nämä kaksi tavoitetaan siten, että järjestötoimintaa tuntevat jäsenet asettavat osaamisensa yhdistyksen käyttöön hallitustyöskentelyn muodossa ja muu jäsenistö aktivoituu järjestämään ja osallistumaan toimintaan samalla, kun jäsenistön kokonaismäärää kasvatetaan aktiivisella jäsenhankinnalla.
Fillarikerhon jäsenkokous odotaa nurkan takana.
Mitä sinä voisit tarjota yhteiselle kerhollemme?

torstai 28. huhtikuuta 2016
Jotta liikenne sujuisi jouhevasti
Pyöräily on kaupungissa nopea, fiksu ja yleensä mukava tapa liikkua. Etenemään pääsee reippaasti, ostokset kulkevat pyörälaukussa ja pysäköinti on yleensä mutkatonta. Joskus kuitenkin tulee ikäviä hetkiä ja läheltä piti -tilanteita, eikä aina tiedä törppöilikö itse vai joku muu. Ikävimmillään käy havereita.
Kokemukseni mukaan pyöräilyä hankaloittaa etenkin se, että Järvenpäässä pyöräilijät ja jalankulkijat on laitettu samalle kevyenliikenteenväylälle. Optimitilanteessa ratkaisu voisi toimiakin, mutta se edellyttäisi että jokainen väylän liikkuja tietäisi missä laidassa kulkea, noudattaisi tätä sääntöä ja myös havainnoisi ympäristöään. Nykytilanteessa väylällä kuljetaan missä sattuu ja pyöräilijä joutuu puikkelehtimaan, väistelemään ja joskus tekemään äkkipysäyksenkin. Tämä on epämiellyttävää sekä jalankulkijoille että pyöräilijälle.
Toinen parannusta kaipaava kohta on liikennesääntöjen tuntemus. Esimerkiksi väistämissääntöjä tulkitaan monin tavoin. Eivätpä nuo säännöt aina ole päivän selviä millekään liikenteen osapuolelle. Petraamista on siis varmasti lähes jokaisella! Fillarikerho tarjoaa tähän ensiapua: maanantaina 2.5.2016 järjestetään keskustelutilaisuus pyöräilyn liikennesäännöistä. Puhuina on Matti-kaksikko: fillarikerhon Matti Salo ja liikenneasiantuntija Matti Toivanen. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, tervetuloa mukaan!
aika: 2.5.2016 klo 18.00
paikka: Seppälän talo, Puistotie 34B (Kyrölässä)
järjestää: Järvenpään fillarikerho
- Erika Weckström, fillarikerhon jäsen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)