Vuodesta toiseen ja ympäri

Vuodesta toiseen ja ympäri

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Sadepäivän kauppamatka – voisiko se olla ihana?


Taloudessamme hoidetaan kaikki arkiset kauppamatkat polkupyörällä ja sujuuhan se. Tässä viimeisimmällä kauppareissulla aloin taas haaveilla siitä, millainen oikeasti hyvä kauppamatka olisi. Ajatukset kirvoitti pintaan tällä kertaa se, että satoi kuin saavista. Puuskainen tuuli painoi vettä sekä kauluksen että syydvestin alle. Pipon reunat ja hihansuut kastuivat, kotitekoiset sadehanskat päästivät vettä tihkumaan läpi. Märkien silmälasien läpi näki suttua.


Pysäköin pyörän tavalliselle paikalleen taivasalle, lähelle ovia runkolukitustelineeseen. Naftia sadesuojaa olisi tarjolla toisessa pyöräpysäkissä, mutta se on niin ahdas ja hankala käyttää telineiden asettelun vuoksi, etten raskaalla semipitkäperällä halua sinne survoutua.

Sisällä liikkeessä etsin käsiini ostoskärryn ja koetin asetella ostoskassit ja märät kamppeeni sinne. Takin sain ripusteltua kärryn etuosaan valumaan. Kaipasin menneitten aikojen ostoskärryjä, joissa oli koukku kassille. Selkärepun viilekkeet olivat tietysti märät, eikä sitä ollut mukava pitää selässä. Ostoskärryyn siis! Tilaa itse ostoksille oli tässä vaiheessa lievästi sanottuna rajallisesti!

Saatuani ostokset tehtyä kärryttelin kohti uloskäyntiä. Tälläydyin takaisin kosteisiin varusteisiini ja ripustelin painavat ostoskassit käsivarsille. Ulkona satoi edelleen losottamalla, pyörä odotti surullisen märkänä. Yksi kasseista oli pakko laskea maahan, jotta sain näperrettyä pyörälaukun soljen auki. Hanskat kastuivat vielä lisää lukkoja avatessa – kurahanskat ovat liian kömpelöt siihen puuhaan. Ajelin siitä kotiin väistellen jalankulkijoita, pyörätiellä seisovia autoja ja kanttikivissä töyssytellen.

Ei tässä kauppamatkassa ollut mitään poikkeuksellista, tällaista minun arkeni on. Mutta hei, tämä voisi olla ihan toisinkin!  Vaikka ei edes mentäisi liikennejärjestelyihin ja reunakiviin, on monta kohtaa, jossa kaltaisteni elämää voisi helpottaa.

Kuvitellaan vaikka parempaa pyöräpysäköintiä. Olisipa katettu, valaistu, lämmin ja valvottu pysäköintitila! Pyörän saisi lukittua rungosta ja ostoskassit voisi tarvittaessa laskea pyörän viereen ilman, että ne kastuvat. Mikä iso apu olisikaan voida jättää märät ulkovaatteet kuivauskaappiin, tai ihan vaan naulakkoon kuivahtamaan! Jos matka on ollut rankka tai mukana on uuvahtanut muksu, voisi hengähdystä varten olla tarjolla penkki.  Rillit ja kasvot voisi kuivata tarjolla olevalla paperilla, jolle löytyisi myös roskis.

Ostosten jälkeen kärryt voisi työntää pyörän viereen asti, josta ne olisi helppo kuormata. Kärryn saisi palautettua näköetäisyydelle pyörästä. Myös valmiiksi keräillyt tilaukset voisi noutaa pyöräparkin läheisyydestä. Siitä sitten ne kuivuneet ulkovaatteet takaisin päälle, pyörä auki hanskoja kastelematta ja matkaan!

Voi mikä ihana utopia. Tosielämässä seuraavalla sateisella kauppareissulla laitan käteen uudet kurahanskat ja toivon, että ei sataisi ihan niin rankasti.

 


kuva: ePi.Longo Creative Commons CC BY-ND 2.0 DEED