Vuodesta toiseen ja ympäri

Vuodesta toiseen ja ympäri

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kalenteri täyttyy

Kerhon vietettyä hiljaiseloa niin kovin kauan on kalenteri vihdoin alkanut saada täytettä. Kovin pitkälle ei rukseja ole riittänyt, mutta osoittaa potentiaalia toimintaan olevan. Tätä kirjoittaessani on kevään ensimmäinen terassikerhoilta vain parin päivän päässä ja ensimmäinen retkiajokin kahta päivää myöhemmin. Paikallinen kansalaisliike Hyvä Kasvaa Järvenpäässä on aktivoitunut hyödyntämään vanhoja romupyöriä istutusalustoina kesäkukkasille pitkin kaunista kaupunkiamme. Fillarikerho on myös saanut kutsun osallistua noin kolmenkymmenen pyörän tuunaamiseen ja koristeluun. Näin yhteistyö muiden toimijoiden kanssa liikuttaa samanhenkisiä. Kävin itse myös katsastamassa kaupunkilaisten lahjoittamat pyörät siltä varalta, että joukossa olisi ollut joku harvinaisempi tai ikivanha yksilö. Eipä kuitenkaan ollut ja voimme hyvillä mielin maalata fillarit umpeen asti iloisilla väreillä, ennen kesäkukkien istuttamista niihin ripustettuihin koreihin ja purkkeihin.

Maalaustalkoot muuten ovat maanantaina 25.5. klo 17.30 Kyrölässä, Seppälän talolla.

-Matti-